Murheellisten leffojen maa?

Olen perinteisesti pitänyt kotimaisista elokuvista. Vanhemmista elokuvista mieleeni on jääneet mm. Vieraalla Maalla, FC Venus, Nousukausi, Kuutamolla, Pahat Pojat ja Paha Maa, ja on kai niitä muitakin ihan hauskoja tai mielenkiintoisia pläjäyksiä ollut. Toki ulkomaisia leffoja tulee ehkä enemmän katseltua, erityisesti eurooppalaisia. Viimeiakoina ulkomaisista mieleeni on jäänyt mm. ranskalainen elokuva Koskemattomat, mutta ulkomaiset leffat tarvitsevat oman blogipostauksen. Keskitytään tällä kertaa nyt niihin kotimaisiin.

Pahasta maasta Kasipalloon

Paha Maa oli mielestäni erittäin onnistunut, jonka jälkeen odotinkin Aku Louhimiehen uusilta elokuvilta paljon. Olen kuitenkin joutunut kerta toisensa jälkeen pettymään. Riisuttu Mies ei mielestäni ollut kovinkaan hyvä, minulla ei ole siitä kovinkaan tarkkoja muistikuvia, jos nyt yleensäkin olen katsonut sen...Eikä liioin Vuosaari, jolta odotin erityisen paljon, vasta kyseiseen kaupunginosaan muutettuani odotukset olivat luonnolisestikin kovat. Metromatka takaisin Vuosaareen elokuvan jälkeen oli kuitenkin kovin hiljainen. Elokuva herättää toki kovasti ajatuksia ja tunteita ainakin sellaiselle, jolla on kokemusta mistä tahansa ongelmasta, mistä elokuva kertoo. Eli todennäköisesti hyvin monelle meistä. Paikkaan sidotut elokuvat yleensä luovat mielikuvaa paikasta ihmisille, joille kyseinen paikka on vieras. Olinkin kovin pettynyt elokuvaan tästäkin syystä. Ei se silti huono ollut ollenkaan, kuten Kasipallo, joka oli huono erityisesti siksi, että se oli mielestäni aivan liian ahdistava, ainakin se versio, jonka näimme ennen elokuvan julkistamista. Saatan olla keskimääräistä herkempi, mutta mielipiteeni jakaa varmasti moni muukin, lue elokuvan  arvostelu! 
Tämä leffaan liittyvä biisi on kuitenkin mielestäni todella oivaltava lyyrikoissaan ja muutenkin.

Pääsimme katsomaan elokuvan syksyllä ilmaiseksi, vähän kuin koekaniineina. En tiedä kuinka paljon elokuvaan on tehty muutoksia sen jälkeen. Mutta sellaisenaan en sitä toista kertaa katsoisi, vaikka maksettaisi, ja jättäisin ensimmäisenkin kerran välistä, jos vielä voisin. Taitaa olla nyt tullut piste Aku Louhimiehen elokuvien katsomiselle ja on etsittävä vaihtoehtoja. Seuraavaksi ajattelinkin mennä katsomaan jotakin vähän kevyempää, vaikkapa  Rölliä. Jos joku nyt kuitenkin on ehdottoman kiinnostunut tuosta Kasipallosta niin omalla vastuulla, tässä traileri. Onhan sitä moni kehunutkin, mutta jos minulta kysytään, niin jättäisin väliin. Kirja on kuulemma hyvä, eli elokuva perustuu tähän kirjaan ja tosiaan soundtrackiinkin on panostettu.

Elokuvat kertovat monesti tosia asioita yhteiskunnasta, mutta yleensä kuitenkin niissä on joku tietty näkökulma ja asioita voidaan myös näyttää vain tietyltä kannalta. Esimerkiksi historialliset elokuvat ovat kiinnostavia, mutta ei niitäkään voida täysin puolueettomasti esittää. Moni elokuva myös pitää sisällään paljon välkivaltaisia kohtauksia. Veikkaan, että Puhdistuskin olisi minulle liian rankka katsottava. En ymmärrä, miksi niin paljon näytetään julmuuksia ja ihmisten karuja kohtaloja elokuvissa. Aivan kuin maailmaan ei enää muuta mahtuisikaan. Tiedän kyllä, että elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista, mutta kun menen elokuviin, en yleensä halua tulla ahdistuneeksi. Jatkossa on erittäin vaikeaa valita mitä mennä katsomaan, kun ei voi koskaan tietää tuleeko elokuva sisältämään sellaisia kohtauksia, jotka ahdistavat liikaa. Olen todella huolissani myös lasten ja nuorten mediankäytöstä, nimittäin se oikeasti vaikuttaa ihmiseen. Minä ainakaan en halua jatkuvasti nähdä kidutusta ja naisten alistamista elokuvissa, vaikka tiedän, että sitä tosielämässäkin tapahtuu aivan liikaa. Elokuvien ja median vuoksi myös mm. rakennetaan kuvaa sukupuolirooleista. Haluavatko miehetkään, että heitä kuvataan aina alistajina ja väkivaltaisina idiootteina? Sitäkö he todella haluavat? Haluaisin uskoa, että kaikki eivät kuitenkaan sellaisia ole. Valittetavan usein, lähes jokaisessa elokuvassa sellaista kuvaa kuitenkin rakennetaan. Kenties olisi jo aika pyrkiä muuttamaan tätä asetelmaa. Toki naisiin kohdistuva väkivalta on valitettavan todellista ympäri maailmaa. Ehkä elokuvat siis vain heijastavat tätä todellisuutta. YK onkin julistanut vuoden 2013 naistenpäivän kansainväliseksi teemaksi naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan lopettamisen.

Millaista kuvaa elokuvat sitten Suomesta luovat?

Ehkä Suomestakin voitaisiin näyttää muutakin kuin vain pahuutta, on täällä paljon hyvääkin. Onneksi muutamia kevyempiäkin kuvauksia maastamme välillä näytetään, ei kai täällä imisten elämä ole pelkästään vaikeaa. Ymmärrän, että elokuvien täytyy puuttua yhteiskunnan epäkohtiin, mutta on niillä toinenkin funktio. Elokuvat ovat viihdettä ja vääjäämättä ne vaikuttavat myös maailmankuvaamme. Jään siis odottelemaan keyvempiä elokuvakokemuksia ja myös niitä hauskempia hetkiä elokuvien parissa!

Viime aikoina olen pitänyt mm. näistä elokuvista: Napapiirin sankarit,. Rare Exports,  Salla-Selling the Silence, jotka kuvaavat hienosti maamme pohjoisuutta ja lappilaistakin elämää ja kiinnostanevat sen vuoksi myös kansainvälisesti. Valitettavasti kuitenkin tämä jälkimmäinen kuuluu 2000-luvun floppeihin ainakin tilastojen mukaan. Ainakin Napapiirin sankarit -elokuvan levitysoikeudet myytiin myös mm. Ranskaan, jossa, elokuva tunnetaan nimellä Very Cold Trip. Toki näitä hassunhauskojakin elokuvia silloin tällöin näkee, ja kestosuosikkihan on toki Uuno! Hauskaksi on väitetty myös seuraavia: 3 Simoa, Vuonna 85.

Muita hyviä ovat olleet Iron Sky ja Le Havre, jotka tosin eivät sijoitu Suomeen.Viime aikoina myös mm. kehitysvammaisuudesta kertovat elokuvat Kovasikajuttu ja Vähän kunnioitusta ovat tuoneet uutta ja mielenkiintoista näkökulmaa suomalaiseen elokuvaan. Turhan monet historiallisetkin dokumentit korostavat sotaa ja elämän vaikeutta. Jostain syystä ilmeisesti elokuva on vakavasti otettava vasta, kun se on todella ahdistava. Vaikuttava voi kai olla muullakin tavalla, vai voiko?

Elokuvia, joita olisin voinut hyvinkin mennä katsomaan, mutta jotka syystä tai toisesta ovat jääneet kastomatta, ovat mm. seuraavat: Elokuu ,Kohta 18, Miss Farkku-Suomi, ja Tie pohjoiseen., jota moni on kehunut! Mielenkiintoisia olisivat myös nämä: Metsän tarina, Imaginaerum, mutta valitettavasti ovat jääneet näkemättä.

Vaikka pidän todella monenlaisista elokuvista ja mm. espanjalaisista elokuvaa ihannoin ylikaiken, eikä se aina ole mistään keveimmästä pääästä, niin muuten katson mieluiten suhteellisen kevyitä elokuvia ja komedioita, paljon kehuja on saanut mm. suomalaisista uutuusleffoista 21 tapaa pilata avioliitto. Vakava aihe, mutta sopiva humoristinen lähestymistapa. Lue lisää 
Suomalaiset elokuvat ovat harivinaisia vientituotteita, eli kansainvälisesti hyvin vaatimattomia. Mistä tämä johtuu? Itse asiassa joitakin tyylilajeja tuntuu puuttuvan kokonaan, Lauri Törhösen mukaan on vain farsseja tai synkistelyä. Ehkä juuri tästä. Ilmeisesti Suomessa tuetaan erityisesti taiteellisia ja synkkiä elokuvia. Nuorille suunnatut elokuvat ovat paitsiossa, tästä syystä heidän on pakko katsoa jenkkileffoja. Osa 15–24-vuotiaista ei koe kotimaisen elokuvan aiheita kiinnostavina. Sama trendi on ollut havaittavissa jo aiemmin. "Mielikuvat kotimaisen elokuvan laadusta ovat liikahtaneet positiivisempaan suuntaan.Niitä pidetään nyt hauskempina ja yllättävämpinä, ei niin synkkinä kuin aiemmin.", todetaan tuoreessa tutkimuksessa!
Lue lisää Kotimaisen elokuvan yleisöt 2013 -tutkimuksen  tuloksista!

Elämää eri rytmissä

Viikonloppuna kävimme täällä. 52 sielua -näyttely on ensimmäinen symbolistisen maisemamaalauksen kansainvälinen esittely. Näyttelyn yhteydessä tutustuimme myös Symbolismin hengessä -näyttelyyn. Symbolismille ominaista on tunteiden ja tunnelmien kuvaaminen, henkisyyden tavoittelu ja kiinnostus mytologioihin. Se oli osaksi teollistumisen ja materialismin vastareaktio, joka sai taiteilijat kohdistamaan katseensa arkisen todellisuuden sijasta sisäisiin maailmoihin ja kuvaamaan unia, näkyjä ja sielunmaisemia. Omia suosikkejani näyttelyn taiteilijoista on ainakin Gauguin, Munch ja Van Gogh. Itse olen myös aina pitänyt Art Nouveau -tyylistä, joka oli tuon ajan muotoilussa tärkeä tyylisuunta.

Olin erittäin vaikuttunut taidenäyttelyn hienosta kokonaisuudesta, joka soljui eteenpäin kuin alusta loppuun asti suunniteltu tarina. Näin käy, kun kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.  Myös kuratoiden verkkosisältöjä voidaan saada aikaan samanlainen tulos, kuten kuvaillaan tässä kuratointia käsittelevässä artikkelissa: "kuratoinnissa olennaista on toistuvien mallien tunnistaminen ja narratiivisten polkujen hahmottaminen – se, miten erilaiset sisällöt ovat sidottavissa osaksi yhtenäistä näkemystä. Kuratointi vaatiikin vahvaa aihealueen asiantuntemusta ja henkilökohtaista näkökulmaa. Esimerkiksi hyvin toteutettu taidenäyttely saa teokset keskustelemaan keskenään, kertomaan yhteistä tarinaa. Tällöin yksittäiset teokset näyttäytyvät osana yhteistä teemaa ja muodostavat eräänlaisen ”keskusteluavaruuden”."

Mytologiat ja maanpäälliset paratiisit
 
Ateneumin näyttelyesittelyssä kerrotaan näin: 
"Symbolistitaiteilijat olivat kiinnostuneita vanhoista mytologioista, mutta kuvasivat myös löytämiään ja kuvittelemiaan maanpäällisiä paratiiseja. Monet heistä pakenivat modernin maailman materialismia antiikin myyttiseen Arkadiaan, jossa vallitsi rauha ja sopusointu ympäröivän luonnon kanssa." Luontomaalauksia oli siis paljon esillä.Tämäkin oli vaikuttava todella suurikokoinen teos.
Maalausten aiheena temppelinrauniot ja tarunhohtoiset ihmishahmot viittaavat kadonneisiin sivilisaatioihin ja henkivät kaipuuta viattomuuden aikaan. Maalausten dramaattiset ja jylhät maisemat korostavat ihmisen pienuutta mahtavan luonnon edessä.Nyt on muutes ensimmäinen YK:n uskontojen välinen yhteisymmärryksen viikko Suomessa, joten muistutan tässä yhteydessä että mm. Koraanin mukaan Jumala kertoo olemassaolostaan ja ihmeistään luonnon kautta. Sunnuntaina ihailimmekin luonnon kauneutta kävelyllä metsässä. Tässä lenkkeilijät jo hiukan raukeammissa merkeissä, maanpäällisessä paratiisissa, jota kodiksi kutsutaan.

Toim. huom. Nämä kaksi kaverusta eivät olleet kuitenkaan mukana näyttelyreissulla.

Tieteen vaikutus taiteeseen

Tieteen nopea kehitys vaikutti voimakkaasti myös taiteilijoihin. Charles Darwin oli 1859 järisyttänyt tieteellisen maailmankuvan perusteita teoksellaan Lajien synty, kun taas Louis Pasteurin bakteeritutkimukset avasivat mullistavia näkymiä mikro-organismien maailmaan. Myös psykologiasta muodostui 1890-luvulla varteenotettava tieteenala, joka laajensi tietoisuutta ihmismielestä ja alitajunnasta. Erityisesti Sigmund Freudin ajatukset unien merkityksistä, seksuaalisuudesta ja kuolemasta innoittivat monia taiteilijoita. Mielenkiintoista oli myös, että Järnefeltin teoksissa oli kuvattuna myös tieteen merkkihenkilöitä kuten Louis Pasteur.  Sinänsä näyttely oli raknennettu taitavasti tarinnalliseksi, että siitä sai hyvän kuvan tuon ajan maailmasta ja elämästä. Kaikki yksityiskohtainen tieto onkin joskus liitettävä osaksi jotain suurempaa, ja siksi tiedekin on aina henkistä.

Lisätietoa Ateneumin sivuilta. 
Ja vaikka kuinka kulttuurinnälkäisiä olimme, näyttelyn jälkeen oli kuitenkin saatava sapuskaa myös muutakin kuin hengen ruokaa.

Pakko siteerata tähän loppuun  nyt juuri lukemaani kirjaa Siilin eleganssia, joka tulee muutes elokuvana tällä viikolla: "Kun liike irrottautuu luonnon vaatimasta jatkuvuudesta ja muuttuu katkonaisuutensa voimasta samalla kertaa tuomittavaksi ja poikkeukselliseksi, siitä tulee esteettistä ilmaisua. Sillä taide on elämää, mutta elämää eri rytmissä."