sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Elämää eri rytmissä



Viikonloppuna kävimme täällä. 52 sielua -näyttely on ensimmäinen symbolistisen maisemamaalauksen kansainvälinen esittely. Näyttelyn yhteydessä tutustuimme myös Symbolismin hengessä -näyttelyyn. Symbolismille ominaista on tunteiden ja tunnelmien kuvaaminen, henkisyyden tavoittelu ja kiinnostus mytologioihin. Se oli osaksi teollistumisen ja materialismin vastareaktio, joka sai taiteilijat kohdistamaan katseensa arkisen todellisuuden sijasta sisäisiin maailmoihin ja kuvaamaan unia, näkyjä ja sielunmaisemia. Omia suosikkejani näyttelyn taiteilijoista on ainakin Gauguin, Munch ja Van Gogh. Itse olen myös aina pitänyt Art Nouveau -tyylistä, joka oli tuon ajan muotoilussa tärkeä tyylisuunta.

Olin erittäin vaikuttunut taidenäyttelyn hienosta kokonaisuudesta, joka soljui eteenpäin kuin alusta loppuun asti suunniteltu tarina. Näin käy, kun kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.  Myös kuratoiden verkkosisältöjä voidaan saada aikaan samanlainen tulos, kuten kuvaillaan tässä kuratointia käsittelevässä artikkelissa: "kuratoinnissa olennaista on toistuvien mallien tunnistaminen ja narratiivisten polkujen hahmottaminen – se, miten erilaiset sisällöt ovat sidottavissa osaksi yhtenäistä näkemystä. Kuratointi vaatiikin vahvaa aihealueen asiantuntemusta ja henkilökohtaista näkökulmaa. Esimerkiksi hyvin toteutettu taidenäyttely saa teokset keskustelemaan keskenään, kertomaan yhteistä tarinaa. Tällöin yksittäiset teokset näyttäytyvät osana yhteistä teemaa ja muodostavat eräänlaisen ”keskusteluavaruuden”."

Mytologiat ja maanpäälliset paratiisit
 
Ateneumin näyttelyesittelyssä kerrotaan näin: 
"Symbolistitaiteilijat olivat kiinnostuneita vanhoista mytologioista, mutta kuvasivat myös löytämiään ja kuvittelemiaan maanpäällisiä paratiiseja. Monet heistä pakenivat modernin maailman materialismia antiikin myyttiseen Arkadiaan, jossa vallitsi rauha ja sopusointu ympäröivän luonnon kanssa." Luontomaalauksia oli siis paljon esillä.Tämäkin oli vaikuttava todella suurikokoinen teos.
Maalausten aiheena temppelinrauniot ja tarunhohtoiset ihmishahmot viittaavat kadonneisiin sivilisaatioihin ja henkivät kaipuuta viattomuuden aikaan. Maalausten dramaattiset ja jylhät maisemat korostavat ihmisen pienuutta mahtavan luonnon edessä.Nyt on muutes ensimmäinen YK:n uskontojen välinen yhteisymmärryksen viikko Suomessa, joten muistutan tässä yhteydessä että mm. Koraanin mukaan Jumala kertoo olemassaolostaan ja ihmeistään luonnon kautta. Sunnuntaina ihailimmekin luonnon kauneutta kävelyllä metsässä. Tässä lenkkeilijät jo hiukan raukeammissa merkeissä, maanpäällisessä paratiisissa, jota kodiksi kutsutaan.

Toim. huom. Nämä kaksi kaverusta eivät olleet kuitenkaan mukana näyttelyreissulla.

Tieteen vaikutus taiteeseen

Tieteen nopea kehitys vaikutti voimakkaasti myös taiteilijoihin. Charles Darwin oli 1859 järisyttänyt tieteellisen maailmankuvan perusteita teoksellaan Lajien synty, kun taas Louis Pasteurin bakteeritutkimukset avasivat mullistavia näkymiä mikro-organismien maailmaan. Myös psykologiasta muodostui 1890-luvulla varteenotettava tieteenala, joka laajensi tietoisuutta ihmismielestä ja alitajunnasta. Erityisesti Sigmund Freudin ajatukset unien merkityksistä, seksuaalisuudesta ja kuolemasta innoittivat monia taiteilijoita. Mielenkiintoista oli myös, että Järnefeltin teoksissa oli kuvattuna myös tieteen merkkihenkilöitä kuten Louis Pasteur.  Sinänsä näyttely oli raknennettu taitavasti tarinnalliseksi, että siitä sai hyvän kuvan tuon ajan maailmasta ja elämästä. Kaikki yksityiskohtainen tieto onkin joskus liitettävä osaksi jotain suurempaa, ja siksi tiedekin on aina henkistä.

Lisätietoa Ateneumin sivuilta. 
Ja vaikka kuinka kulttuurinnälkäisiä olimme, näyttelyn jälkeen oli kuitenkin saatava sapuskaa myös muutakin kuin hengen ruokaa.
Pakko siteerata tähän loppuun  nyt juuri lukemaani kirjaa Siilin eleganssia, joka tulee muutes elokuvana tällä viikolla: "Kun liike irrottautuu luonnon vaatimasta jatkuvuudesta ja muuttuu katkonaisuutensa voimasta samalla kertaa tuomittavaksi ja poikkeukselliseksi, siitä tulee esteettistä ilmaisua. Sillä taide on elämää, mutta elämää eri rytmissä."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti