maanantai 21. tammikuuta 2013

Matkailun hurmaa

Tällainen lakana oli Matkamessuilla seinällä. Miksi matkustat? Hmmm....miksi ei?

- Omalta kohdaltaan tätä pohti Mondo-lehden pääkirjoituksessa Kati Kelola.
Hän oli lukenut matkakirjailija Paul Therouxin artikkelin. Kelola keksii heti ainakin 5 asiaa, miksi ei kannattaisi matkustaa: pakkaaminen on tylsää, lentokoneessa on ahdasta ja kuiva ilma, jet lag vie voimat, shoppailu tyhjentää tilin ja matkailu saastuttaa. Jostain syystä silti matkailulla menee hyvin. Aivan hemmetin hyvin.  Paremmin kuin millään muulla. Toki Kelola intohimoisena matkaajana keksii syitä myös matkailun puolesta. Niin minäkin!  Hänen suurin oivalluksensa kysymyksenasettelun suhteen on kuitenkin, että hän on sekamatkailija, mikä tarkoittaa, että hän tekee matkoja eri syistä. Hänellä onkin todella monia eri syitä matkailla: rentoutuminen, uusien löytöjen tekeminen, aurinko jne. ”Matkustetaankohan missään muualla yhtä paljon sään vuoksi kuin Pohjoismaissa”, hän kysyy lopuksi. Epäilenpä. Itse olen välillä parjannut sitä, että täytyy elää täällä kylmässä Pohjolassa, kuten myös tämä artisti.  Tai tämä. Mutta onpahan ainakin hyvä syy matkustella ja samalla näkee maailmaa. Mondossa oli myös Matkamessujen opas. Tsekkasin siis parhaat vinkit ennen messuilua.


Myös Via Helsinki –lehdessä 2/2012, jonka nappasin lentokentältä, on juttu matkustamisesta ja sen uskomattomasta hurmasta otsikolla Wish You Were Here – How we became global wanderers. Juttu on erittäin hyvin kirjoitettu ja pohtii matkailua monelta kannalta. Siinä summataan: ”Today it is the largest industrial sector in the world and its significance for employment is huge. Income from, total investments in and the knock-on effects of tourism now account for twice as much money as the entire global armaments industry, for example. Even the oil and car industries fall behind tourism. The entire globe has become a shared space where we wander for gain, experience and pleasure. We have become global nomads.” Matkailun merkitys toden totta on jotakin uskomattoman suurta nykyään.

Erlend Loe puolestaan kirjoittaa matkamessuista näin: "Messut ovat aivan liian isot. Varsinaista ajan ja rahojen tuhlausta. Mitä ihmettä me niin monella maalla teemme? Voisin kysyä, retoristesti. Kuusi- seitsemän riittäisi pitkäksi aikaa. Suomi olisi tietenkin yksi niistä, Suomi ja viisi- kuusi muuta. Ihmiset matkustavat liian paljon, voisin kirjoittaa. Minun mielestäni matkailu on vahingollista, väittäisin. Ei vain ympäristön vaan myös psyyken kannalta. Se tekee levottomaksi. Se tekee meidän muodottomaksi ja virtaavaksi kuin vesi. Ja se muuttaa meitä ja sen myötä koko yhteiskuntaa. Juuri niin tapahtuu. näen sen messuilla olevista ihmisistä. He ravaavat ympäriinsä, matkustavat yhä useampiin maihin ja heidän katseensa muuttuu aina vain harhailevammaksi, he keräilevät infoa, kuten sanotaan, jotain Kiinasta, Peking meno-paluu noin kolmellatuhannella kruunulla, sepä on halpaa, onhan se, mutta matkaan on lähdettävä, ennen kuin toukokuu on kulunut loppuun…" Kirjasta Tosiasioita Suomesta.



Kaikkien näiden kirjoittajien mielestä matkailu muuttaa maailmaa. Ehkä huonompaan, ehkä parempaan suuntaan? Se muuttaa myös asenteitamme ja merkityksiämme. Se voi saada meidät näkemään oman maamme uudessa valossa ja ymmärtämään muita kulttuureja sekä laajentamaan omaa ajattelutapaamme. Se voi muuttaa mieltymyksiämme, vaikkapa puutarhanhoidon tai ruokailun suhteen. Loen sanoista huolimatta päätin käydä Matkamessuilla. Tässä oma tervehdykseni messuilta.

 

Trendinä Ruoka-matkailu
Matkamessuilla selvänä trendinä oli myös kulinarismi ja ruokamatkailu niin ulko- kuin kotimaassakin. tämä ei kuulostanut minusta kummalliselta, vaan mieleeni tuli Hesarin liitteessä ollut kirjoitus, jossa taannoin puhuttiin suomalaisen kulttuurin muutoksesta. Kun ennen tärkeitä olivat koti, uskonto ja isänmaa, ovat nykyään tärkeitä lähinnä koti, koti ja koti. Kodin sisustus, kotona laitettu ruoka, ja vapaa-aika, jonka jokainen haluaa käyttää omalla tavallaan, osa erityisesti herkutellen. Lisäksi hyvää oloa haetaan nyt erityiesti superruuista.


Toki herkuttelukin on tärkeää. Pääsin taannoin seuraamaan Vinoteekin puheenjohataja Jukka Sinivirran luentoa, joka käsitteli viinien ja juustojen yhdistämistä. Tästä innostuneena menin tietysti Matka-messuilla kuuntelemaan Hellapoliisin ruokamatkailuvinkkejä  sekä ottamaan selvää Viini-TV:n TOP5 viinikohteista.
Tutustu Herkuttelijan juustokirjaan
Omia juustosuosikkejani ovat muuten:
Roquefort
Appenzeller 
Gruyere ja
Camembert!



Vaihtelua lenkkimakkaralle

Hellapoliisi puhui yrttien käytöstä eri maissa, vaikutteita hän on saanut mm Aasiasta ja Kreikasta.  Viikonloppuna laitoimmekin ruuaksi kreikkalaista makkarapataa fetajuustolla ja oliiveilla höystettynä, ja heti toi kovasti vaihtelua lenkkimakkaraan. Hellapoliisilta on tulossa uusia kirjoja keväällä. Bloggaajat lavalla 



Helsingistäkin löytyy monia etnisiä ravintoloita, mikäli kaipaa vaihtelua lenkkimakkaralle. Helsinki iPad-oppaan kirjoittaja esiintyi Matkamessuilla ja suositteli myös monia brunssipaikkoja. Kuulemma myös Kontulan ostarilta saa jotakin erittäin hyvää Välimerellistä ruokaa…täytynee käydä joku kerta tsekkaamassa, niin eksoottiselta tämä yhdistelmä kuulostaa! Messuilta ainakin sai maittavaa sapuskaa, mm. lohitäytteisiä piirakoita.



Sivistynyttä siemailua
Viini-TV:n TOP5 viinikohteet olivat 5.  Brasilia, jossa viinejä voi yhdistää hauskasti paikalliseen grillikulttuuriin. paikalliset kuohuviinit kilpailevat kuulemma parhaimpien shampanjoiden kanssa!



Seuraavana listalla tulevat: 4. Itävalta, 3. Kroatia, 2. Etelä-Afrikka ja 1. Portugali, jonka Port-viinejä erityisesti kehuttiin. Itselläni nyt on kokemusta vain lähinnä siitä Madeira-viinistä, mutta paikalliset eivät kuulemma siitä juuri innostu, vaan juottavat sitä lähinnä turisteille. Nämä viinit ovatkin kuulemma viineistä kaikista säilyvimpiä eli niitä kannattanee hankkia viinivarastoonsa.
Messuilla kotimaisesta tarjonnasta esillä olivat monet suomalaiset viinitilat mm. kuopiolainen Alahovin tila, jonne Kuopion satamasta tehdään lukuisia risteilyjä kesäisin.

Tästä tulikin mieleeni, että Madeiralla tapaamani ranskalainen Marie-Yvonne kyseli, onko Suomessa ollenkaan viinejä. Yritin selittää hänelle, että täällä viinit tehdään marjoista. En ole varma ymmärsikö hän ranskalaisena, mistä on kysymys, sillä yleensähän viiniksi kutsutaan viinirypäleistä tehtyä juomaa.



Suomalaisten pienpanimoiden tuotanto on kuitenkin varsin laajaa. Myös porosta ja kaloista tehdyt luksustuotteet kuten savuporolevite tai haukitahna olivat vahvasti esillä. Ahvenanmaalaiset alkoholittomat siiderit mm. katajanmarjasiideri ja tuorepuristettu omenamehu tuntuivat myös kiinnostavan messuyleisöä. Ahvennamaa brändääkin itseään Suomen omenatarhana.


Myös Mondon Barcelona-oppaan kirjoittajat kehuivat Barcelonan ympäristössä sijaitsevia viinitiloja, joten mikäli olet varannut matkan Mallorcalle, kannattanee harkita risteilyä Barcelonan suuntaan. Viineistä puheenollen, myös Kyproksella on monia viinireittejä ja viininjumalakin on kreikkalainen Dionysos!

Viinillä puhutaan olevan myös hyviä terveydellisiä vaikutuksia, vaikka Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan alkoholin väärinkäyttö aiheuttaa 2,5 miljoonaa kuolemaa vuosittain. Tässäkin pätee vanha hyvä sanonta: kohtuus kaikessa!

Matkamessuila uutuuksia ja vanhoja tuttuja
Jo viime vuosi oli ennätyksellinen matkailuvuosi. Ennätykselliset miljardi turistia on matkaillut maailmalla vuonna 2012, sanoo World Travel & Tourism Council. Rajan arvellaan menneen rikki 13. joulukuuta, jolloin ennätyslukua virallisesti juhlistettiin. Maailman suurimmat turistimaat ovat Yhdysvallat ja Ranska, mutta matkailualan asiantuntijoiden mukaan suhteessa voimakkain kasvu on näkynyt Guatemalassa, Dominikaanisessa tasavallassa ja Norsunluurannikolla. Katso mitkä ovat Maailman suosituimmat matkakohteet. 




Lieneekö sattumaa, että Matkamessut järjestetään yleensä tammikuussa, tammikuuhan on perinteisestikin matkamyynnin vilkkain kuukausi. Finnmatkat ovat kuitenkin huomanneet tänä vuonna ennätysmäisen suosion matkamyynnissä. Kesämatkojen suosituimpia kohteita ovat mm. Alanya, Kreeta, Rodos, Kypros ja Mallorca. Suomalaisia tietysti edelleen kiinnostavat naapurimaat, joihin on helppo matkustaa. Katso myös Tilastokeskuksen raportti suomalaisten suosituimmista kohteista.


Kolmikon Comeback: Turkki, Tunisia ja Marokko
Turkki on tänä vuonna nousussa, kuten myös Tunisia, jonka matkailu nostaa pitkästä aikaa päätään.  SMAL:n valmismatkatilastojen mukaan Tunisia oli yksi vuoden 2012 suurimmista nousijoista.  

Tunisian lisäksi Marokko kiehtoo taas ja on mukana nyt myös Aurinkomatkojen valikoimassa.  
Turkin Alanya on ensimmäistä kertaa mennyt Kreikan kestosuosikkien Kreetan ja Rodoksen ohi.  
Entä mikä ulkomaan matkakohde sopii sinulle?  
 

Kreikka pitää pintansa
Kreikka pitää silti pintansa, ja se valittiin ulkomaisen kategorian suosituimmaksi. Talousvaikeuksista huolimatta se pystyy pyörittämään merkittäviä matkailulukuja. Suomalaiset ovat matkustaneet seuramatkoilla Kreikkaan jo vuodesta 1963 saakka, jolloin ensimmäinen kohde oli Rodos. Sen jälkeen Kreikka on pitänyt pintansa suomalaisten suosikkikohteiden joukossa, sillä maa on edelleen suomalaisten suosituin kesämatkakohde. ”Kreikassa suomalaisia viehättää välittömyys, ystävällisyys, surumielisyys – joka yhdistää musiikkimakumme -, konstailematon ruoka, puhtaat rannat, kymmenet persoonalliset saaret, rauhallinen elämänmeno ja Suomea edullisempi hintataso. Suurten kansainvälisten hotelliketjujen lähes täydellinen puuttuminen antaa maan hotelliyrittäjille mahdollisuuden luoda pienistä perhehotelleista kodikkaita. Monet suomalaisperheet matkaavatkin joka vuosi samalle saarelle samaan hotelliin. On kuin kotiinsa menisi! Tavernoista taas tuodaan Suomeen pala kreikkalaiskeittiön makumaailmaa.”



Trendejä pohdittaessa suurin trendi on kuitenkin se, että matkaillaan enemmän kuin koskaan ja matkailun tarjonta ja kysyntä pirstaloituu, erilaiset ihmiset haluavat juuri heille sopivia matkoja. Kreikasta povataan kesän myyntitykkiä. Katso video. 
Kreikasta kiinnostuneet saattavat kiinnostua myös uudesta Kreikka.nyt –klubista, joka järjestää kreikan kulttuuriin ja matkailuun liittyvää ohjelmaa ja illanviettoja. Lisätietoa netistä: Kreikkanyt!


Vastuullisuutta matkailuun
Vastuullisen matkailijan käsikirja antaa vinkkejä siihen, kuinka voi matkustaessaan ottaa huomioon monia tärkeitä asioita ja miten voi toimia vastuullisesti ympäristöä kohtaan. Samaa asiaa promotoi mm. AEGEE-Helsinki
Madeiran reissullamme matkustimme ensimmäistä kertaa Thomas Cook-airlinesilla, joka panostaa paljon ympäristöystävällisyyteen ja on valittu parhaaksi lentoyhtiöksi vertailussa ja onkin ottanut Sloganikseen ”Ilmojen paras valinta”. Huomasimme itse ainakin sen, että matkatavaroiden paino oli rajoitetumpi kuin Aurinkomatkojen asiakkailla, jotka lensivät Finnairilla. Tämän lisäksi lentomatkailussa on hyvä ottaa huomioon, ettei lentelisi lyhyiksi ajoiksi esim. viikonlopuiksi vaan samalla olisi perillä mahdollisimman pitkään.  Toinen hyvä keino vähentää ympäristökuormitusta on se, ettei lennä niin pitkiä matkoja. Euroopassakin on paljon nähtävää.
Myös yksi hyvä keino on matkailla Kotimaassa, sillä Suomikin on suuri maa, jossa varmasti riittää kokemista ja näkemistä. Viime vuonna tuli vierailtua mm. näillä vuosipäiviään viettävillä majakoilla.
Katso aikaisempi postaukseni Soundtrack of my summer, jossa olen kertonut hiukan mm. majakkaretkestä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti