perjantai 9. toukokuuta 2014

Elämä kuin elokuvaa...

Helsinki on siitä kiva paikka asua, että täällä on monenlaisia tapahtumia, joihin osallistua. Esimerkiksi Design-pääkaupunkivuonna oli todella monia taphatumia, jotka kiinnostivat ja osallistuinkin moneen. Esimerkiksi Animatrciks-festivaaleihin liittyviä tapahtumia järjestettiin Helsinki Design Weekin aikana ja osallistuin työpajaan, jossa teimme tällaisen  Jazz Dogs -nimisen animaation.

Välillä rasittavaa on se, kun ei ehdi millään osallistua kaikkiin kiinnostaviin tapahtumiin, mutta siihen alkaa jo tottua. Sitten täytyy vain priorisoida. Yleensä olen osallistunut ainakin Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestareille. Mielestäni siinä on kiinostavaa se, että näkee todella erilaisia elokuvia, ei vain niitä isoa massaa kiinnostavia.

Viime aikoina on elämä kuitenkin pyörinyt enemmän rataa töihin ja kotiin, kotiin ja töihin. Paljon muuta ei ole ehtinyt. Cheekin sanoin: Elämä kun elokuvaa, bileitä ja menomusaa. Tällä vauhdilla ei pitkään pysy elos kukaan. No ei elämäni aivan tuollaista ole, mutta jotain sinne päin... Monta rautaa tulessa siis!

No kesä ja festarithan on tulossa...kesä alkaa Maailma kylässä -festarilla, joka on kyllä upea kaupunkifestari Helsingissä. Diggaan monella tapaa tästä. Niin ja Porissa on tietysti myös Pori Jazz.... Täytyykin katsella mitä muita festaritärppejä olisi kesälle. Serena PopRock on ainakin kiinnostava festariuutuus, joka päättää festarikesän elokuun lopussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti